Gameran 90-luvun Trilogia
Moi,
Tällä kertaa halusin vinkata pikaisesti hahmosta, joka on melko merkittävä tekijä monsterileffoissa, mutta jäänyt pahasti isoveljensä jalkoihin tunnettuudessa. Gamera, vuodelta 1965 peräisin oleva elokuvayhtiö Daiein jättiläiskilpikonna on esiintynyt useissa elokuvissa, jotka olivat varsinkin aluksi luonnehdittavissa “Godzillakopioksi” ja luonnollisesti hieman vaatimattomammalla budjetilla.
Gameran 60-luvun elokuvat ovat vaikeasti saatavilla, mutta uudempi 90-luvun trilogia on paitsi ihan hyvin saatavilla blu-rayna on myös erinomainen Tokusatsutrilogia. Elokuvien tuotannosta vastasivat suurelta osin Shusuke Kaneko sekä Hideaki Annon kamu ja Shin Godzillasta ja Ultramanista tunnettu Shinji Higuchi. Trilogia koostuu kolmesta elokuvasta: Gamera: Guardian of the Universe (1995), Gamera 2: Attack of Legion (1996) ja Gamera 3: Revenge of Iris (1999). Näiden lisäksi on vielä yksi elokuva vuodelta 2006, mutta nyt keskitytään kolmeen ysärin leffaan.
Kaikki kolme trilogian elokuvaa ovat ehdottomasti 90-luvun monsterileffojen kirkkainta kärkeä. Vertasin näitä ihan tuoreeltaan katsomiini Godzillaleffoihin samalta aikakaudelta ja Gamera ei häviä vertailussa ollenkaan, vaikka tuotantobudjetit olivat noin puolet Tohon vastaavista. Kaneko ja Higuchi onnistuvat tuomaan esille mainiosti aikaa kestäviä erikoistehosteita, luovia kuvauksellisia ideoita ja vielä onnistuvat kertomaan, varsinkin omassa genressään hyviä tarinoita, jossa ihmishahmot eivät ole vain rekvisiittaa. Kerromme kaikesta tästä yksityiskohtaisemmin podcast-kaverini Severin kanssa muutaman viikon takaisessa jaksossamme: https://soundcloud.com/geekki/geekkicast-jakso-49
Sen sijaan että toistelisin tässä samat jutut, niin kannustan varsinkin niitä, joille Gamera ei ole tuttu, mutta Godzillat ovat eikä niiden jälkeen ole oikein tietoa, mitä katsoisi, tai jos uudemmat Godzillat eivät oikein iskeneet tsekkaamaan 90-luvun Gamerat tai ainakin kuuntelemaan jaksomme (spoilereita luvassa) miksi juuri nämä leffat ovat ne, joille kannattaa ainakin antaa mahdollisuus.
Kiitoksia lukijoille. Palaan taas kumikaijujen pariin, kun uusi aihe tulee mieleen!
- Jarmo



Comments
Post a Comment